Avainsana-arkisto: lapset

27.08.2017

Eilenpä loppui sitten karkkilakko. Söin heti aamulla yhden patukan verran Twixiä, ja myöhemmin vedin vähän limsaa (suosikkejani ovat Mountain Dew ja Jaffa appelsiini), sipsejä (tulee usein ostettua Pringlessejä, tällä kertaa hot paprika chilliä) ja karkkeja (ostin ennen irtokarkkeja Makuunista, mutta sitten minulle sanottiin, että se ei ole kovin hygieenistä [jotkut lapset saattavat pistää niitä suuhun, sanoa yök, ja laittaa takaisin karkkiastiaan], nyt ostin suosikkejani Mix up -karkkeja, koska niissä on aika paljon samoja karkkeja, mitä olin ostanut irtokarkkeina, turkinpippuriakin ostin pussin). Onneksi minulle tuli vieraita, niin ei tarvinut kaikkea itse nauttia. 🙂 Nyt on tarkoitus olla muutama päivä taas ilman herkkuja. Veli tuli tosin juuri käymään ja hänellä on mukana limsaa ja karkkia. Ehkä hän antaa minulle luvan maistaa vähän! 🙂

Minulla on tapana kuunnella joka perjantai Radio Novalta sellainen ohjelma kuin Retroperjantai. On ollut tapana pitää perjantaina karkkipäivä ja syödä ohjelmaa kuunnellessa mässyjä. Se tapa on kestänyt jo jostain viime vuoden loppupuolelta, ehkä lokakuusta. Yksikään kerta ei ole jäänyt väliin. Viikko ja kaksi päivää sitten alkoi tosi pitkä lähetys, taisi kestää johonkin 15 vaille 4:ään asti seuraavan päivän aamulla (ja ohjelma alkaa melkein aina 19.00, sillä kertaa taisi alkaa varsin poikkeuksellisesti vasta 19.30). Itse tosin lopetin kuuntelemisen jo yhdeltä siinä toivossa, että voisin loput kuunnella jälkikäteen netistä. Kyllähän se ohjelma nettiin myöhemmin tuli, mutta se ei ollut kokonainen, siitä puuttui useampi tunti lopusta. Ei se tietenkään harmita yhtään. Ainahan noita tulee uusia jaksoja! 🙂

Olen kiinnostunut omistamaan ja ehkä joskus harvoin pelaamaankin vanhoja videopelejä. Etenkin NES, SNES ja N64 -pelit kiinnostavat. Nyt olen ollut iloinen, kun Nintendo on julkaissut NES ja SNES konsolit, joissa tulee reilusti pelejä mukana. Tällaista olen odotellut tosi pitkään. Lähinnä olen toivonut, että kaikki vanhat Nintendo-pelit olisivat nykyään ilmaisia tai pienellä rahalla ostettavissa, mutta kyllä uudet retrokonsolitkin ovat olleet ihan hieno juttu. NESiä ei ilmeisesti enää voi kaupoista ostaa, mutta SNES on nyt tähtäimessäni, jos niitäkään sitten tulee. Minun mielestäni Nintendo on vähän mokannut näiden vanhojen pelien uudelleenjulkaisemisen kanssa. Itse koneita saisi olla enemmän, pelejä enemmän ja hintaa vähemmän. Luulisi, että olisi Nintendollekin kannattavaa! (tai ehkä ei? :D)

Keskiviikkona tulossa lapsille suunnattu peli, jossa opitaan hiukkasfysiikkaa

Keskiviikkona on tulossa lapsille suunnattu peli, jossa opitaan hiukkasfysiikkaa. Pelin voi ladata Apple- ja Android-laitteille täältä. Mukana on muun muassa supertähti Robin.

Luin uutisesta täällä:

http://www.rumba.fi/uutiset/suomalaisfirma-lanseeraa-pelin-jossa-robin-opettaa-lapsille-hiukkasfysiikkaa/

Luola

Kerran lapsena istuin kotipihamme rikkinäisessä kiikussa ja vieressäni keinui kaverini, jota olin nähnyt harvoin. Kerroin hänelle muutama vuotta vanhemmasta naapuristani, joka oli pari päivää sitten esitellyt jalkapallotaitojaan. Hän oli pomputellut jaloillaan palloa ilmassa ja hetken aikana saanut parhaaksi tuloksekseen neljä pompautusta peräkkäin. Se oli mielestäni todella vähän.

Katsoin naapurin ikkunaan ja sanoin kaverilleni, että siellähän hän onkin. Huusin sinne jotakin, enkä yhtään välittänyt siitä, oliko siellä ikkunan takana oikeasti ketään. En ainakaan huomannut.

Hän valehteli usein. Hän esimerkiksi väitti, että hänen koulukaverinsa on keksijä, joka oli mm. rakentanut taskulaskimesta ja jäätelötikusta joystickin. Ikäisilleen hän ei kuitenkaan valehdellut, eikä kiusannut muita kuin itseään fiksumpia ja nuorempia. Aina kun hänellä oli luokkakavereita mukanansa ulkona, hän kiusasi heidän kanssaan meitä talon nuorempia ihmisiä. Hän sanoi joskus, että hänen vain pitää esittää heille.

Hän oli myös sitä mieltä, että yskin ihan liian hiljaa.

Myöhemmin hänen isänsä kertoi äidilleni, miten häntä harmitti, kun hänen poikansa ei halunnut jatkaa enää jalkapalloharrastustaan. Hän oli kuulemma enemmän kiinnostunut musiikista ja hänellä olikin oma bändi nimeltä Eat Metal. Luultavasti hän oli kosketinsoittaja, koska siihen malliin hän kerran oli näppäillyt sormillaan ilmaa viereisellä bussinpenkillä.

Ja hänen isänsä oli ulosottomies, jolla oli tapana ottaa ihmisiltä ulosottamiaan tavaroita itselleen. Heidän asuntonsa sijaitsi kerrostalon alimmassa kerroksessa ja sen alle oli kaivettu kotoisa luola. Sinne perheen isä aina kätki anastamiaan tavaroita. Muistan pojan sanoneen minulle kerran siitä. Että sinne pääsivät vain harvat ja valitut.

Olin siellä unessani. Tykkäsin paikasta. Ainoat esineet, joita muistan nähneeni siellä olivat kuitenkin kosketinsoittimia. Niissä oli lappuja, joissa luki ”to do!” joten ajattelin, että ne olivat rikki ja niitä oltiin korjaamassa.

Ajattelin, että minäkin haluan oman luolan.

Sadetanssi

Huomasin, että pihalla oli muita lapsia. Se oli sitä aikaa, kun lapset vielä leikkivät ulkona. Siellä oli jokin leikki meneillään, poikia juoksi sinne tänne. Halusin mennä mukaan ja lähdin heti ulos. Siellä oli pitkästä aikaa yksi muita isompi kaveri, jonka luulin jo kasvaneen lapsuudesta. Siinä hän juoksi heti minua kohti. Voi sitä ilmettä! Hän näytti olevan niin onnellinen, kun sai taas leikkiä ulkona toisten kanssa. Kuin olisi palannut kotiin pitkän muualla olon jälkeen. Olikohan hän vain sekaisin ilosta, kun ei välittänyt vaikka törmäsi suoraan minuun ja kaatoi minut asfaltille niin, että tömäytin siihen pääni?

No, ei käynyt pahasti, leikki jatkukoon. Toiset menivät hiekkalaatikolle, minä viereiseen keinuun katselemaan. Neljä tai viisi lasta pyöri hiekkalaatikkoa reunoja pitkin ympäri. En tiedä, mikä homman idea oli, mutta se näytti ehkä jonkin verran sadetanssilta. Kaikilla tuntui olevan hauskaa. Muistan nähneeni samanlaista leikkiä toisenkin kerran, silloinkin katsellen sitä samaisesta keinusta. Viereisessä keinussa oli sillä kertaa kanssani isoveljeni. Hän katseli lapsijoukkoa ja sanoi, että on kyllästynyt pihaan. Että hänellä on varmaan kaamosmasennus.

Istuttuani pari minuuttia menin kotiin. Minulla taisi olla huono olo törmäyksestä. Kerroin siitä äidilleni ja menimme lääkäriin. Tunsin oloni urheaksi sanoessani lääkärille, että en mennyt heti kotiin sen jälkeen, kun satutin pääni.

Muistan yhden leikin ajalta, jolloin en vielä osannut puhuakaan. Olin taapero. Naapurin pari vuotta vanhempi poika oli meillä kylässä ja hän ajeli ympäriinsä jollakin isolla leikkiautolla. Muistan miten halusin olla leikissä mukana. Ei ollut mitään sanoja, ei sääntöjä, mutta naapurin lapsi oli leikin johtaja. Leikki tuntui joltain todella tärkeältä ja vakavalta.

Nyt katson TV:stä, kun aikuiset leikkivät. Potkivat jalkapalloa. Ovat niin vakavia.

Don Rosa – Kadonneen kirjaston vartijat (juhlapainos) (kirja luettu)

Koskahan olen viimeksi lukenut sarjakuvakirjan? Muistaakseni joskus lapsena, kun luin Roope Ankan elämä ja teot -kirjan. Joka on muuten saman kirjailijan kuin tämä nyt lukemani. Ihan hyviähän nämä ovat, voisi joskus lukea lisääkin. KKV taitaa olla viimeinen tänä vuona loppuun lukemani kirja.

Kadonneen kirjaston vartijat -kirja löytyy täältä:
http://www.adlibris.com/fi/kirja/kadonneen-kirjaston-vartijat-9789513240547?gclid=CjwKEAiAtf6zBRDS0oCLrL37gFUSJACr2JYbkbHdRa4f6mV9AMgmZ93zg-hHPefWJbI5gxVSgpaQoRoCzZLw_wcB

Nyt palaan takaisin Anthony Doerrin Kaikki se valo, jota emme näe -kirjan pariin, jota olen jo tosi pitkään lukenut.

Hyvää uutta vuotta kaikille!