Avainsana-arkisto: lapsuus

01.09.2017

Lapsena yksi suosikkileluistani oli parikymmensenttinen toimintafiguuri, jonka ihan oikea nimi oli Stinger. Se oli sellainen lihaksikas hahmo, jolla oli kasvojen paikalla sellainen pieni ”näyttö”, jossa näkyi pieni ”kasvonilmeanimaatio” aina, kun hahmo puhui. Sillä oli kolme nappulaa, joista kahdesta tuli puhetta ja yhdestä ampumisen ääntä. Toinen puheista oli ”Get out of my way!” ja toinen ”I’ll get you!”. Ukkelin mukana tuli sellainen pieni lappu, jossa luki kai jonkinlainen tarina siitä. Se oli englanninkielinen, ja itse olin jotain 5-vuotias, joten en vielä tietenkään osannut lukea sitä. Iskä sitten kerran ”luki” minulle sen, mutta hän sävelsi ihan omiaan ja kertoi, että tyyppi pystyy hyppäämään 30 m. eteenpäin ja kuulokin oli ihan yliluonnollinen ja mitä kaikkea. Olin vain iloinen, että leluni oli niin mahtava tyyppi! Minulla oli samaa sarjaa myös toinen lelu, jonka nimeä en muista. Ehkä sen nimi oli Raider? Sopisi ainakin sen toisen kaveriksi sillä nimellä. Sekin osasi puhua, mutta en muista mitä. Muistaakseni ainakin sanoi jotain tyyliin ”I’m out of ammo”. En ole varma. En tiedä, missä lelut nykyään ovat. Luultavasti vielä tallella iskän tai äidin luona.

Esikoulussa laitoin sitten vahingon kiertämään. Kaksi kaveria halusivat pelata Monopolia ja tarvitsivat minua lukemaan niitä pelin kortteja, koska eivät vielä itse osanneet lukea. No, minä taisin toisesta kaverista pitää enemmän kuin toisesta, koska tahallani sanoin koko ajan, että korteissa lukee, että hän saa paljon rahaa. Esikoulun työntekijä katseli vierestä ja varmaan kuvitteli, etten minäkään osaa lukea.

Muistan vielä, kun esikouluaikana käytin sellaista reppua, missä oli Turtleseiden kuvat. Turtlesit olivat silloin hieno juttu. Joku esikoulukavereistani sanoi, että ne ovat vääriä Turtleseita. Ilmeisesti kaupoissa myytiin hienomman ja huonomman näköisiä Turtles-figuureja, ja ne minun reppuni Turtlesit näyttivät niiltä jälkimmäisiltä.

Lapsena tykkäsin kovasti NES-pelistä Turtles II. Kun olin 5-vuotias, se taisi olla ainoa peli, jonka osasin läpäistä. Oli meillä muitakin pelejä, mutta ne tuntuivat vaikeammilta. Ja minä tosiaan olin aika hyvä siinä pelissä! Veli sanoi, että tottakai olen hyvä siinä, koska minun ei tarvinut käydä esikoulussa (niin kuin hän) ja sain pelata peliä rauhassa. Olisi kiva, jos jostain saisin käsiini sen pelin. Haluaisin nähdä, osaanko vielä pelata sitä. Mutta myimme koko NES-konsolimme ja kaikki sen pelit serkuille jo joskus 90-luvulla.

Eilen katsottiin isonveljen kanssa TV:stä illalla, kun Suomi pelasi Ranskaa vastaan koripallossa. Oli tosi jännittävä ottelu! Suomihan sen sitten lopulta voitti ja olimme molemmat tosi innoissamme. Mutta huomenna saattaa telkusta tulla jotain vielä viihdyttävämpää. 18:30 alkaa jalkapallon MM 2018 -karsinta, jossa pelaavat Suomi ja Islanti. Itse ainakin aion katsoa sen. Ja veikkaan, että Islanti voittaa 3-1! 🙂

Mutta mitähän sitä tänään tekisi? Illalla tulee Radio Novalta ainakin Retroperjantai, joka on tapani mukaan pakko kuunnella. Ostan ehkä vähän jotain karkkia, jos tekee myöhemmin päivällä mieli. Minulla on myös mielenkiintoinen kirja kesken, joten sitä haluan lukea. Ja ehkä pelata Quakea. Ja käydä äitillä, on kuulemma jotain ruokaa siellä tarjolla minullekin.

Hyvää viikonloppua kaikille! 🙂

Millä todennäköisyydellä?

Lapsena olin veljen ja isän kanssa viettämässä iltaa pelaten jotakin peliä, jossa heitettiin noppia. Jossain vaiheessa isä sanoi, että tietää millä keinolla saa heitettyä kahdella nopalla samaan aikaan kaksi kuutosta. Se meni jotenkin niin, että otettiin nopat kahden käden sisään, niitä ravisteltiin vähän, kopautettiin polveen ja niihin puhallettiin. Lopulta ne sitten pudotettiin lattialle.

No, isä heitti sillä tavalla ensin ja tulihan sieltä ne kaksi kuutosta. Sitten vielä veli kokeili samaa temppua, ja heitti hänkin kaksi kuutosta. Tietysti minäkin heti perään sain vuorostani heitettyä vielä ne samat kuutoset. Joten mikä todennäköisyys tuohon voi olla, kun nopat olivat varmasti ihan normaalit, eivätkä mitenkään painotetut?

Olin pikkuisen ihmeissäni silloin. Mutta emme ole koskaan kokeilleet samaa temppua uudestaan.

Joten on se maailma ihmeitä täynnä! 🙂