Avainsana-arkisto: nettiradiot

Soltun blogi täyttää 1 vuoden!

Eli tämä blogi on aloitettu nyt tasan vuosi sitten. Mikä on muuttunut tämän aikana elämässäni? Ei juuri mikään, ja siitä olen hyvin kiitollinen. Pari uutta harrastusta tässä viime aikoina olen yrittänyt aloitella: kuntosalilla ravaamisen ja sählyn pelaamisen (johon sain jo viime viikolla vähän makua). Olen myös pelaillut tietokoneella nyt enemmän kuin aiemmin ja musiikkia olen kuunnellut monipuolisemmin (kiitokset mahtavalle Youtubelle ja nettiradioille).

Kiitos kaikille seuraajille!

Luultavasti juhlistan päivää ostamalla tässä lähiaikoina pizzat. Ostakaa tekin! 😀

Life Is Strange (peli pelattu)

Pelasin eilen seikkailupeli Life Is Strange:n loppuun. Peli muuttui jännittävämmäksi ja varmaan mielenkiintoisemmaksikin loppua kohden. Idea pelissä on aika samanlainen kuin elokuvassa Butterfly Effect. Eli päähenkilö Max kykenee muuttamaan asioita palaamalla menneisyyteen, aluksi hetken aikaisempaan ja myöhemmin myös vuosia taaksepäin. Joissakin kohdissa peli tuntuu enemmän ehkä interaktiiviselta elokuvalta, koska oma toiminta jää joskus aika vähälle. Peli ei ollut kovin vaikea, tosin tarvitsin yhdessä kohdassa hieman apua internetin ihmeellisestä maailmasta. Suosittelen peliä kaikille (monelle ainakin)! Sen voi ostaa Steam-palvelusta.

Osoitteesta https://www.origin.com/en-fi/store/buy/nfs-most-wanted-2013/pc-download/base-game/standard-edition löytyy nyt väliaikaisesti ilmaiseksi peli NEED FOR SPEED™ MOST WANTED. Sitä varten täytyy rekisteröityä sivustolle!

Ja Assembly Winter alkaa 2 päivän ja 8 tunnin päästä. Siellä pelataan itseäni kiinnostava Counter-Strike-turnaus, jota näytetään telkkarissakin lauantaina. Kirjoitan tästä ehkä myöhemmin.

Tässä vielä linkki nettiradiokanavaan, jota olen viime aikoina paljon kuunnellut:

http://www.radiot.fi/#!/kanava/bassoradio

Ja lopuksi esittelen hieman hyviä biisejä Youtubesta:

Moby – Everloving
Johanna Kurkela – Odotus
Apulanta – Valot pimeyksien reunoilla
Musta valo – 26200 Rauma
Pekka ja Susi – Karhun elämää

No eivätköhän nuo riitä tälle kerralle.