Avainsana-arkisto: Ranska

16.07.2018

Heräsin juuri ja avasin TV:n. Kohta alkaa lähetys Donald Trumpin ja Vladimir Putinin tapaamisesta Suomessa. Telsu.fi-osoitteessa lukee näin:

#Helsinki2018: Trump – Putin
11:10 – 13:00 TV1
#Helsinki2018 -lähetyksessä seurataan Yhdysvaltain ja Venäjän presidenttien kohtaamista Helsingissä asiantuntijavieraiden kanssa. Teemoina mm. maiden suhteet sekä tapaaminen sisä- ja ulkopoliitikan välineenä. Vieraina mm. ex-suurlähettiläät Hannu Himanen ja Jaakko Iloniemi sekä ohjelmajohtaja Mika Aaltola ja tutkimusjohtaja Markku Kangaspuro.

Ohjelmaa samasta aiheesta jatkuu sitten oikeastaan koko päivän!

Eilen loppuivat jalkapallon MM-kisat, kun Ranska sitten voitti finaalissa Kroatian. Olin tässä pelissä tavallani Kroatian puolella, mutta sai Ranskakin voittaa. Nämä kisathan pelattiin useassa kaupungissa ympäri Venäjää ja seuraavat kisat ovat sitten Qatarissa, vähän myöhäisempänä aikana vuodesta, eli 21. marraskuuta – 18. joulukuuta 2022. Nämä kilpailut olivat oikestaan ensimmäiset jalkapallokisat, joita olen kunnolla seurannut. Pyrinkin katsomaan kaikki ottelut. Meiningit kiinnostivat niinkin paljon, että kun kisat alkoivat, luin muutaman näistä kisoista kertovan lehdenkin. Viime aikoina olen lukenut muutenkin lehtiä, lähinnä Tiede-lehteä, joka on mielestäni myös aina tosi mielenkiintoinen. Niistä saan kiittää veljeäni, jolta olen varmaan jo yli vuoden saanut aika nopeasti uusimmat numerot.

Olen jonkin verran tässä viime aikoina grillaillut iskän luona ja sää on ollut todella lämmin! Toivon mukaan pääsen vielä tänä kesänä syömään herkullista grillimakkaraa ja maissia! 😀

Veli asuu nykyään Joensuussa ja on tällä hetkellä lomalla äitin luona aika lähellä minun kotiani. Toissa viikolla ajoimme Joensuuhun veljen ja iskän kanssa ja olimme siellä muutaman yön. Tulen varmaan muistamaan tämän reissun hienosta hiirimatosta, jonka sieltä ostin. Ensimmäiseksi fiilis oli, että se on turhan ”pelottava”, mutta totuin siihen hyvin. Edellinen hiirimattonihan oli täysin musta, joten tämä kuitenkin tuo tiettyä ilmettä ja piristystä tietokonepöydälle. Tämän kanssa on mukava pelata! Tässä vähän kuvia, joiden kuvanlaatua pahoittelen:


Ylemmässä kuvassa siis myös isonveljeni ja minun uusi midi-koskettimisto, jonka voi helposti liittää sekä tietokoneeseen että iPadiin. Itselläni laite on käytössä tietokoneella. Se ei ole korvannut edellistä midi-soitintani, mutta tuntuisi että tätä on kokonsa takia kätevämpi käyttää. Ei tarvitse asetella pöydän laitteita, sen kun laittaa koskettimiston näppäimistön eteen. 🙂 Tässä soittimessa on tosiaan tosi pienet koskettimet ja sen voimakkuudentunnistin on sellainen, että se ei kovin monta eri painalluksen nopeutta tunnista. Eli siis ääni kuuluu ehkä 4:llä eri äänenvoimakkuudella riippuen siitä, kuinka ”kovaa” koskettimia painaa. Minulla on tällä hetkellä pari biisiprojektia, jotka haluaisin pian valmiiksi. Yleensä teen sävellyksen loppuun yhden päivän aikana, joten musiikintekoon tarvitsen hetken, ettei tarvi tehdä mitään muuta.

Jokin on muuttunut!

Minulla oli ennen tapana soittaa koko ajan musiikkia joko tietokoneelta tai puhelimesta. Radiosta, Youtubesta tai Spotifystä. Mutta tuossa joitakin viikkoja sitten tuli sellainen outo olo, että pienikin ääni tuntui häiritsevältä, kuin tykinlaukaukselta. Sen jälkeen olen vähentänyt kuuntelua roimasti. Jotenkin tajusin, että ei sitä musaa voi vain koko ajan kuunnella! Olin käyttänyt koko ajan siis nettiä ja sen takia pitänyt puhelinta latauksessa periaatteessa kaiken aikaa. Sitten lopulta puhelimen akku jotenkin paisui niin, että puhelin meni sellaiselle kaarelle. Täytyihän siinä sitten ostaa uusi puhelin, Nokia 5, johon olen ollut tyytyväinen. Nyt kuuntelen siis musiikkia vähemmän ja lataan puhelinta vähemmän.

Olen vähän opetellut pelaamaan Fortnitea tietokoneella. Tuntuu aika vaikealta näin alkuun, mutta uskon että voin kehittyä pelissä. Aloin pelata peliä vain sen takia, että se on niin suosittu ja ilmainen. En oikein tiedä miten peliä kuuluisi pelata, joten olen katsellut Twitchissä suomalaisten pelaajien pelejä, lähinnä Stonden. Ehkä tässä pikku hiljaa oppii! Mun menestys tässä pelissähän on siinä, että muistaakseni tokassa tai kolmannessa pelissäni voitin heti alussa jonkun toisen pelaajan sellaisella hakulla, vai mikä ase se nyt olikaan. Olen pelannut peliä myös kerran Pleikkarilla ja haluaisin kokeilla sitä vielä Switchilläkin. Käsittääkseni peli on jo ilmestynyt sille. Nintendo Switchissä vaan on tosi vähän muistia, joten sitä kai pitäisi ostaa lisää, sekä paremmat ns. pro-ohjaimet.

Täällä Kotkassa on meidän suurin juhla pian! 26.–29.7. vietetään Meripäiviä. Viime vuonna kävin pikkuveljen kanssa siellä tapahtumassa muutaman kerran ja sääkin oli muistaakseni oikein hyvä. Joskus olen päässyt Meripäivillä kuuntelemaan mm. Jannan ja Samuli Edelmannin ilmaiskonsertteja. Ymmi Hinaajankin olen nähnyt siellä livenä! 🙂

Vielä jaksaisin muistutaa, että tänäänkin tulee tv:stä jalkapalloa! Kyseessä on jalkapallon alle 19-vuotiaiden EM-turnaus. Ensin pelaavat Norja ja Portugali, illalla sitten Suomi ja Italia.

Jalkapallon EM U19: NOR – POR
14:50 – 17:00
Jalkapallon alle 19-vuotiaiden EM-turnauksen ottelu Norja – Portugali. Vaasa. HD

Jalkapallon EM U19: FIN – ITA
19:45 – 22:05
Jalkapallon alle 19-vuotiaiden EM-turnauksen avausottelu Suomi – Italia. Selostus Matti Härkönen. Vaasa. Ruotsinkielinen selostus Christoffer Herberts. HD

01.09.2017

Lapsena yksi suosikkileluistani oli parikymmensenttinen toimintafiguuri, jonka ihan oikea nimi oli Stinger. Se oli sellainen lihaksikas hahmo, jolla oli kasvojen paikalla sellainen pieni ”näyttö”, jossa näkyi pieni ”kasvonilmeanimaatio” aina, kun hahmo puhui. Sillä oli kolme nappulaa, joista kahdesta tuli puhetta ja yhdestä ampumisen ääntä. Toinen puheista oli ”Get out of my way!” ja toinen ”I’ll get you!”. Ukkelin mukana tuli sellainen pieni lappu, jossa luki kai jonkinlainen tarina siitä. Se oli englanninkielinen, ja itse olin jotain 5-vuotias, joten en vielä tietenkään osannut lukea sitä. Iskä sitten kerran ”luki” minulle sen, mutta hän sävelsi ihan omiaan ja kertoi, että tyyppi pystyy hyppäämään 30 m. eteenpäin ja kuulokin oli ihan yliluonnollinen ja mitä kaikkea. Olin vain iloinen, että leluni oli niin mahtava tyyppi! Minulla oli samaa sarjaa myös toinen lelu, jonka nimeä en muista. Ehkä sen nimi oli Raider? Sopisi ainakin sen toisen kaveriksi sillä nimellä. Sekin osasi puhua, mutta en muista mitä. Muistaakseni ainakin sanoi jotain tyyliin ”I’m out of ammo”. En ole varma. En tiedä, missä lelut nykyään ovat. Luultavasti vielä tallella iskän tai äidin luona.

Esikoulussa laitoin sitten vahingon kiertämään. Kaksi kaveria halusivat pelata Monopolia ja tarvitsivat minua lukemaan niitä pelin kortteja, koska eivät vielä itse osanneet lukea. No, minä taisin toisesta kaverista pitää enemmän kuin toisesta, koska tahallani sanoin koko ajan, että korteissa lukee, että hän saa paljon rahaa. Esikoulun työntekijä katseli vierestä ja varmaan kuvitteli, etten minäkään osaa lukea.

Muistan vielä, kun esikouluaikana käytin sellaista reppua, missä oli Turtleseiden kuvat. Turtlesit olivat silloin hieno juttu. Joku esikoulukavereistani sanoi, että ne ovat vääriä Turtleseita. Ilmeisesti kaupoissa myytiin hienomman ja huonomman näköisiä Turtles-figuureja, ja ne minun reppuni Turtlesit näyttivät niiltä jälkimmäisiltä.

Lapsena tykkäsin kovasti NES-pelistä Turtles II. Kun olin 5-vuotias, se taisi olla ainoa peli, jonka osasin läpäistä. Oli meillä muitakin pelejä, mutta ne tuntuivat vaikeammilta. Ja minä tosiaan olin aika hyvä siinä pelissä! Veli sanoi, että tottakai olen hyvä siinä, koska minun ei tarvinut käydä esikoulussa (niin kuin hän) ja sain pelata peliä rauhassa. Olisi kiva, jos jostain saisin käsiini sen pelin. Haluaisin nähdä, osaanko vielä pelata sitä. Mutta myimme koko NES-konsolimme ja kaikki sen pelit serkuille jo joskus 90-luvulla.

Eilen katsottiin isonveljen kanssa TV:stä illalla, kun Suomi pelasi Ranskaa vastaan koripallossa. Oli tosi jännittävä ottelu! Suomihan sen sitten lopulta voitti ja olimme molemmat tosi innoissamme. Mutta huomenna saattaa telkusta tulla jotain vielä viihdyttävämpää. 18:30 alkaa jalkapallon MM 2018 -karsinta, jossa pelaavat Suomi ja Islanti. Itse ainakin aion katsoa sen. Ja veikkaan, että Islanti voittaa 3-1! 🙂

Mutta mitähän sitä tänään tekisi? Illalla tulee Radio Novalta ainakin Retroperjantai, joka on tapani mukaan pakko kuunnella. Ostan ehkä vähän jotain karkkia, jos tekee myöhemmin päivällä mieli. Minulla on myös mielenkiintoinen kirja kesken, joten sitä haluan lukea. Ja ehkä pelata Quakea. Ja käydä äitillä, on kuulemma jotain ruokaa siellä tarjolla minullekin.

Hyvää viikonloppua kaikille! 🙂

Huomenna alkaa jääkiekon MM-kisat!

Koska me suomalaiset olemme tunnetusti menestyshullua kansaa, muistutan että huomenna alkaa Leijonien MM-kisataival. Eli nyt perjantaina MTV3:lta klo 17 alkaa jääkiekko-ohjelma, jossa pelaavat vastakkain Suomi ja Valko-Venäjä. Selostajana Mika Saukkonen ja maksullisen kanavan (C More) puolella enemmän sitten Antero Mertarantaa, en tosin tiedä onko hän tässä ottelussa selostajana.

Villi arvaukseni tähän peliin on, että Suomi voittaa 4-1! 🙂

Tässä mielenkiintoinen video maiden välisestä kohtaamisesta vuodelta 2009:

http://www.mtv.fi/sport/mm2017/artikkeli/muistatko-taman-noyryytyksen-valko-venaja-sokeerasi-leijonia-kisahistorian-nopeimmalla-maalilla/6415954

Sunnuntaina sitten seuraava peli Ranskaa vastaan, samaan kellonaikaan.