Sylvain Neuvel – Uinuvat jättiläiset (kirja luettu)

Kävin kirjakaupassa ja ajattelin ostavani jonkin tosi viihdyttävän ja jännän kirjan. Menin fantasia-hyllylle ja katsoin, että yhdellä kirjalla on aika vakuuttava takakansiteksti.

”Uinuvat jättiläiset on noussut valtavaksi kansainväliseksi ilmiöksi. Teos on ollut arvostelumenestys ja se on saanut laajan faniyleisön, joka hehkuttaa kirjaa sosiaalisessa mediassa ja odottaa innolla kirjaan pohjautuvaa elokuvaa.”

Luulin, että olin löytänyt uuden suosikkikirjani. Sellaisen, jolle voisin antaa 5 tähteä. Kirjan, joka olisi parhaita lukemiani. Pikkuveljeni kuitenkin sanoi, että ei kannata ostaa. Olisi varmaan pitänyt kuunnella. Toisaalta ehkä oli lukemisen arvoinen teos silti, pidänhän lukemisesta!

Aloin lukea kirjaa ja tuntui, että se olisi tosi hyvä. 40 sivun kohdalla petyin, kun pläräsin pikaisesti kirjan sivuja. Melkein koko kirja on haastatteluja. Ja jonkin verran päiväkirjoja. Tai muita keskusteluja. Kertojaa ei ole ollenkaan. Erikoinen ratkaisu, mutta ei sen takia kannata kirjaa tyrmätä. Kuitenkin, mitä pidemmälle kirjassa etenin, sitä huonompana sitä pidin.

Juoni on aika erikoinen. Siinä eri puolilta maapalloa löytyy todella suuren naisrobotin osia, jotka kokoamalla syntyy yksi todella vahva sotakone, joka tuhoaa kaiken tieltään. Kone on niin edistynyt, että se ei voi olla ihmisten suunnittelema.

Kirjasta on ilmeisesti tulossa myös elokuva.

Kirjan voi tilata täältä (hintaa on 25,80 €):
http://www.adlibris.com/fi/kirja/uinuvat-jattilaiset-9789520112813

Seuraavaksi luen jälleen kerran Ernest Clinen Ready player one -kirjan. 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

+ 19 = 28